maanantai 15. kesäkuuta 2015

Hilu SM-4, Zorro SM-24

Aamulla oli maksien karsintaratana hyppäri. Kim teki täsmällistä työtä sillä ekan radan tulokset ovat tässä:

Molemmat koirakot siis pääsivät finaaliin. Finaalirata oli sopiva näköjään belgeille, sillä Hilu täräytti sieltä nollan.Aikaa hieman hidasti se, että Hilu pitää hidastaa kontakteille, mutta tärkeintä kuitenkin että ei tullut virheitä. Näin ollen HILU oli poras muun rotuinen ja samalla Kim sai maksiluokan korkeimman SM sijoituksen eli SM-4.

Kuvat M.  Lönnqvist


Zorrolla olisi aika riittänyt kakkospallille, mutta valitettavasti Kim hieman hidasti omaa liikettään johon koira reagoi tiputtamalla jalat alas. Näin Zorro sai ensimmäisen riman tiputuksen tälle vuodelle ja tietenkin juuri arvokisoihin. Tiputus vaikutti parin menoon niin paljon, että saldona tuli myös lentokeinu. Näin ollen Zorro sai virheitä 10 ja sijoitus oli 24.



Loistavia saavutuksia kuitenkin, koska koirakoita oli monta sataa.
Seuraavat mittelöt ovatkin sitten MM-karsinnat ja katsotaan jatkuuko sama meno sielläkin. Siihen saakka odotellaan Hilun sijoitusjuhlia ;)

Ei kommentteja: