tiistai 31. joulukuuta 2013

Treenitasku ja patukoita

Tällaisia tuotteita olisi jatkossa saatavilla meidän kautta. Tuotteet ovat vankeinhoitolaitoksen valmistamia ja me vain välitämme (ei siis jälleenmyydä) niitä (tuttu töissä kyseisessä paikassa). Hinnat sisältävät alv 24%.
 
Treenitaskua on saatavana kahta kokoa ja se on myös säädettävä. Treenitaskun hinta on 20€.



Saatavana on myös kahta kokoa "patukoita". Isompi on kokoa 32 cm ja pienempi 17 cm (patukkaosuus). Päällinen on nupukkia.
Hinnat patukoille: Pieni 5.50€, iso 7.00€
 

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset agilitykisat

Kisattiin sunnuntaina Lahden seudulla. Kimillä oli mukana kolme koiraa, Zorro, Yoda ja Hilu.

Hilu teki hyppärillä nollan ja sijoittui parhaaksi "muun rotuiseksi". Taso ja vauhti oli kisoissa aikas kova, osallistujiakin taisi olla liki 80.
 

Omilla koirilla ei mainittavia tuloksia. Tai no, kaikilta radoilta taisi tulla tulos, mutta ei nollia. Vauhti oli molemmilla suht hyvä, Zorrolla tippui rimoja ja Yodalla tuli kieltoja. Yodan vauhti alkaa oleen sen verran luja, ettei taida kaveri enää itsekään hallita sitä. Etenkin kun hyppy on heti puomin jälkeen, niin poika taivu oikein kunnolla. Harjoituksen paikka.. Lisäksi tuntuu, ettei pojilla keskittyminen riitä kolmelle radalle. Viimeinen rata menee aina huonoiten.

Tässä kuitenkin muutama video kisoista:

Zorron agirata

Yodan agirata

Kuvat ja videot: S. Pehkonen.

torstai 12. joulukuuta 2013

Vielä yksi nollavoitto..

Sunnuntaina Kim kisasi vielä Lempäälässä pari starttia. Omilta koirilta ei mainittavaa tulosta, mutta Hilu kunnostautui taas kerran voittamalla hyppärin.

Hilun hyppärivoitto

kuvat ja video: S. Pehkonen

Tai no kunnostautui meidän omatkin koirat, mutta ei niin positiivisessa mielessä.. Yoda muun muassa pujotteli hienosti kepit, mutta loppuun päästyään kääntyi pujottelemaan takaisinpäin. Ihan loistava täyskäännös noinkin isolta otukselta! Tosin, sillä ei agilitykisoissa paljon mainetta saa..

maanantai 9. joulukuuta 2013

Nollia ja Maamme-laulu!

Itsenäisyyspäivänä on Rimalla kolme starttia maksi kolmosille ja meiltä oli ilmoitettuna sinne Yoda, Zorro ja Hilu.
Yoda teki jokaiselta radalta tuloksen, mutta virhemäärillä 10-15. Ei siis mitään mainittavampaa! Yodan kuvattu rata

Zorro haali itselleen kaksi hyllyä ja yhden hitaan nollan sijoituksella 5.
Zorron nollarata


Hilu sen sijaan "räjäytti potin" eli tuplanolla ja molemmilta vielä voittonolla. Loistava saavutus kisatauon jälkeen!
Hilun rata 1
Kyseisen radan palkintojen jaossa pääsi Kim seisomaan korkeimmalle pallille ja kuuntelemaan kun yleisö lauloi tuomari Saviojan johdolla Maamme-laulun!

Hilun hyppäri

Radat kuvannut: S.Pehkonen



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Koiranruokaa ja ideoita joulupakettiin

Meiltähän löytyy jälleenmynnistä Happy Dogin ja Happy Catin kuivamuonat.



"Heti mukaan" varastosta löytyy ainakin koiran ruuista: medium adult, sport, Africa, Irland, maxi adult, medium junior, Toscana.. Lisätietoja: http://fi.happydog.de/

Kissanruuista löytyy: light, lohi ja bio-poultry.

Pukinkonttiin muutamia lahjavinkkejä koirille ja ohjaajille:



Gappayn noutokapulat, pallot, patukat, hihat

Heijastintuotteet (http://fi.orbiloc.com/orbiloc-safety-light), pihapallot

Magneettipallot

Frisbeet, pallot

valjakkotarvikkeet
 
 
Lisäksi saatavana myös FitDogin lisäravinteet (kaikkia löytyy "hyllystä"):





Vielä siis kerkee lahjat pukinkonttiin kun teet tilauksen viikon sisään. Lisätietoja hinnoista ja saatavuudesta: maku @ wippies.fi

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Korrin Riitan koulutuksessa

Lauantaina osallistuin Yodan kanssa Riitan koulutukseen. Alunperin aikaa oli varattu 2x20 min, mutta Jonna sai minulta toisen vuoron.
Teemana meillä oli tunnari ja luoksetulo. Aloitettiin luoksetulolla, koska halusin vältellä tunnarin ongelmia. Luoksetulossa Yoda pysähtyi paremmin kuin kokeessa, mutta nopeampikin voisi olla. Ratkaisuksi Riitta ehdotti "vetoketjuleikkiä" mitä sitten kokeiltiinkin. Leikki tuntui sopivan Yodalle, koska namit maistuu ja juokseminen on kivaa. Jos vaikka normitreeneissä pääsisi sitten oikeasti kokeilemaan niitä pysähdyksiäkin.
Meille jäi 5 minuuttia aikaa ja pitkin hampain päädyin kokeilemaan tunnaria. Otettiin kisamainen tunnari ja kas, koira suoritti liikkeen kympin arvoisesti (mitä nyt kiersi kapuloille ruudun kautta..). Riitta kuitenkin antoi lisävinkkejä sen mukaan mitä olin sanonut Yodan suureksi ongelmaksi. riitta yllytti ottamaan vielä toisen kerran siten että käyn itse kehumassa kapuloilla ennenkuin lähetän koiran sinne. Ja kas, toinen onnistunut suoritus! En muista milloin Yoda olisi käyttänyt nenäänsä noin hyvin ja milloin tunnari olisi näyttänyt noin "hyvältä". Kannatti siis raahautua koulutukseen, kerrankin hommasta jäi positiivinen fiilis ja vinkkejä jatkojalostukseen..

torstai 28. marraskuuta 2013

Eviran tulos pennun avauksesta

Jos jotain lohduttavaa, niin mitään ei olisi ollut tehtävissä. Yksi kuollut pentu taisi "saastuttaa" kaikki.. Muuten olisi pikkuinen ollut elinkelpoinen?


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kimille agilityn liittokouluttajaoikeudet

Lainattu Suomen Agilityliiton sivuilta:
SAGIn hallitus on myöntänyt ensimmäiset liittokouluttajaoikeudet valmentaja II -pätevyyden omaaville agilityvalmentajille. Nyt myönnetyt liittokouluttajaoikeudet ovat määräaikaisia ja voimassa kaksi (2) vuotta. Liittokouluttajat ovat sitoutuneet omassa toiminnassaan SAGIn liittokouluttajan työjärjestykseen.

Liittokouluttajilla on oikeus toimia kurssin vetäjinä seuraavilla kursseilla:

Koulutusohjaajan peruskurssi, järjestäjä SAGIn jäsenyhdistys

Koulutusohjaajan jatkokurssi, järjestäjä SAGIn jäsenyhdistys

Valmentajakurssi (2-taso), järjestäjä SAGI

SAGIn hallitus on vahvistanut liittokouluttajille kurssien vetämisen suositushinnan, joka on 500 e + alv / viikonloppu. Liittokouluttajat sopivat veloituksesta kuitenkin suoraan kurssien, koulutusten tai muun toiminnan kustannuksista järjestävän seuran kanssa.

Liittokouluttajat ovat sopimuksen mukaan SAGIn jäsenseurojen käytettävissä avustaen koulutukseen ja valmennukseen liittyvissä asioissa, esim. seuran kokonaisvaltaisessa koulutuksen ja valmennuksen suunnittelussa sekä voivat auttaa seurojen toiminnan kehittämisessä pitämällä seurojen kouluttajien ja valmentajien jatkokoulutusta.

SAGIn jäsenyhdistykset voivat ottaa yhteyttä suoraan liittokouluttajiin:

KARSTUNENJANNEjannekarstunen@gmail.com040 – 533 8445
KATAINENHARRIharri.katainen@properro.fi-
KERMINENPETTERIpetteri.kerminen@gmail.com040 – 835 8126
KESKIEVARINOORANoora@nk-agility.com040 – 511 6555
KUJALAJUHAjuha.kujala@dnainternet.net040 – 725 2605
KURKINENKIMjimiboy75@hotmail.com050 – 524 2580
KÄRNÄJULIAjulia@haukkuvaara.fi040 – 513 9205
LAAMANENMIAmia.laamanen@allk9sports.fi050 – 321 2864
LINNATEEMUteemu.linna@gmail.com044 – 554 5555
LIUKKAVILLEville.liukka@gmail.com050 – 582 3476
ORENIUSANNAanna.orenius@agilityakatemia.fi050 – 321 2056
PARVIAINENMAIJUmaiju@lakeudenkennelkerho.fi0400 – 422 984
SAVIKKOSEPPOseppo.savikko@sci.fi0400 – 480475
SUOMALAINENJARIkooijari@gmail.com040 – 595 2975
STRÖMBERGTEROagilitynlumoa.com045 – 340 0670
WESSMANSAMIsami.wessman@gmail.com044 – 364 1444

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Yodalle EVL 1-tulos

Lauantaina mentiin taasen kokeilemaan onneamme tokokokeeseen. Tavoiteet eivät olleet huimat, kunhan saataisiin enemmän pisteitä kuin edellisellä kerralla.. Alla Yodan rivi:

Paikkaistuminen 10 (istui paikallaan kuin tatti, poikkeuksellista, treeneissä ei ole pysynyt istumassa)
Paikkamakuu 10 (häntä oli vispannut koko ajan, mutta paikalla pysyttiin)
Vapaana seuraaminen  7,5 (jätti pari perusasentoa tekemättä, otti välillä etäisyyttä sivuttaissuunnassa)
Z-liike 7 (jätti istumisen suorittamatta)
Luoksetulo 9 (seisominen venyi hieman)
Ruutu 9 (kaatoi merkin lähtiessään, muuten tosi hyvä)
Ohjattu 0 (lähti merkiltä ruutuun eikä osannut korjata takaisin kapuloille)
Metallinouto 10
tunnari 10
Kaukot 8,5 (tuli hieman eteenpäin maahanmenossa)

Yhteensä pisteitä 259.50 ja sehän riittää ykköstulokseen! Itse olin toivoni jo menettänyt tuon ohjatun jälkeen ja tuli täytenä yllätyksenä, että saimmekin tuloksen. Treeniryhmästämme oli kokeessa 6 koirakkoa, eli koko ryhmä (5 EVL, 1 VOI) joista 4 koirakkoa sai 1-tuloksen ja koutsimme koira Iita sai 2,5 vuoden iässä arvon TVA. Taitaa mennä seuraavat treenit ihan herkutteluksi!

kuva E. Aho

perjantai 22. marraskuuta 2013

Nipsu 9-vuotta!

Mä niin muistin Nipsun synttärit ja silti ne unohtui..

Nipsu siis saavutti 9-vuoden iän tällä viikolla. Pieniä dementian oireita on havaittavissa, samoin ontumista, mutta sitä se ei häiritse, että Nipsu-neiti on perheen herra ja hidalgo! Pojat kunnioittaa ja pysyvät alamaisina ;)



Varsinaisen kisa/koeuran Nipsu on lopettanut, mutta katsotaan josko onnistuttaisiin osallistumaan vielä tokokokeeseen tai rallytokoon dopingsääntöjen puitteissa!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Max leikkauksessa

Max pääsi terveydellisistä syistä eroon peräpainoista eli palleistaan eilen. Nyt meiltä löytyy kotoa tällainen tötteröpää muutaman päivän..


maanantai 18. marraskuuta 2013

9 ei-niin-hyvää agilityrataa

Lauantaina oli JANKKin kisat ja sinne oli ilmoitettu Hilu, Zorro ja Yoda. Hilun kanssa treenaaminen on ollut tauolla ja se näky kontaktiesteillä.
Hyppärillä Hilu teki 0-tuloksen, sijoitus 6. Agilityradoilla paukkuivat siis kontaktit, eli molemmilta radoilta kontaktivirheet (10), muuten puhdasta rataa ja koira oli menossa mukana.
Hilun rata

Zorro teki varmistellen hyppäriltä 0-tuloksen, mutta aika oli 1,5 sekuntia kärjestä. Tällä päästiin sijalle 11. Yodalta tippui yksi rima, eli tuloksena 5.
Kimin selkä sanoi sopimuksensa irti pari radan jälkeen ja se näkyikin sitten lopputuloksissa. Yoda ja Zorro hyllyttivät molemmat radat, kun Kurkisen tossu ei liikkunut riittävän nopeasti..
kuvat lainattuja:









keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Nipsun pennut 4-vuotta!

Äkkiä se aika menee.. Siitä on jo 4-vuotta kun Kim joutui aamuyöstä Sarin kanssa kätilöksi. Tämän jälkeen meille ei ole koiran pentuja syntynytkään, kissoja vain..

Kuusi karvaista kaverusta on selvinnyt neljän vuoden ikään: Zirkon, Zapotek, Zen, Zidane, Zeppelin ja Zeus.

Ihan sohvaperunaksi eivät pennut päässeet, kun harrastustuloksiakin on näkynyt tokossa, vetourheilussa,  jäljellä ja suojelussa..

Onnittelut koko pentukatraalle!



Nipsu 9.11.2009

Zidane ja Alf



 
Onni palautui meille hetkeksi. Kuvassa myös Fanni pentuna
 
Kuvat lainattuja:
 
BH, IPO1 Edi

Toko avo, BH Nepu (oli pakko laittaa tämä ei-niin-edustava-kuva, koska on aivan äitinsä näköinen)

BH, TK1, TK2 Pyry

BH, toko avo Onni
 
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Maxin uusi epävirallinen titteli, RTK1

Eläkeläishaukku Max päätti antaa panoksensa rallytokolle ja osallistui JANKKin Punatulkut joukkueessa Rallytokon SM-karkeloihin lauantaina.
Suuntasin siis kukonlaulun aikaan Maxin kanssa Lempäälään, Max oli 3. lähtijä. Rata oli Maxin kokoiselle ja intoiselle koiralla todella haastava. Liikkeet eivät olisi olleet kovin vaikeita, mutta ne oli ahdettu suhteellisen pieneen tilaan ja tuntui että kun oli saanut yhden kyltin suoritettua, niin seuraava kyltti oli jo sylissä. Tämän takia piti edetä todella hitaasti radalla.
Max nosti kierrokset jo hallin pihassa korkealla, kyseinen halli on Maxin mielestä tarkoitettu vain agilitytarkoitukseen..
Intoa siis riitti radalla ja hieman ääntäkin. Yksi liike otettiin uudestaan , kun Max kerkesi pyörähtämään hieman liian nopeasti. Muuten päästiin kunnialla maaliin, tosin yleiseen vauhtiin nähden hitaasti. Välillä hieman jopa "pysähdyin" rauhoittamaan vauhtia..
Pisteitä kuitenkin kertyi 95 pistettä ja se oli sitten kolmas alokasluokan hyväksytty tulos ja täten saimme lähtöpassin AVO luokkaan ja koulutustunnuksen RTK1.

Lisäksi meidän joukkue Punatulkut pärjäsi niinkin hyvin kuin jaetun 6. sijan arvoisesti!


tiistai 5. marraskuuta 2013

Zorro ja Hilu on valittu edustamaan Suomea belgien MM-kisoihin 2014

Kim sai siis molemmat koirat mukaan karkeloihin. Zorro on mukana yksilökisassa ja Hilu sekä yksilö- että joukkuekisassa.
Kisat järjestetään Suomessa 26.5-1.6.2014. Suosittelen menemään paikan päälle katsomaan! Kaikki neljä lajia edustettuna maailman parhailla belgeillä.. http://fmbb2014.com/

perjantai 1. marraskuuta 2013

Max 10 V

FinnNoirin G-pentue saavutti 10 vuoden iän 31.10.2013.
Eipä olisi Kim varmasti kymmenen vuotta sitten uskonut, mihin kaikkeen pienestä mustasta pallerosta onkaan! Agility vei sen verran paljon aikaa Maxin elämästä, että harmittavasti muiden lajien harrastus aloitettiin hieman turhan myöhään..  pidemmällekin olisi päästy jos aikaa olisi ollut enemmän? Max on jäänyt eläkkeelle "urheilullisista" lajeista, mutta rallytokossa nyt ainakin vielä startataan viikon päästä.
Pientä vanhuuden vaivaa on havaittavissa, jäykistetty niska tuntuu välillä vaivaavan, kun vanha herra ei aina ulkona muista, ettei ole yhtä vetreässä kunnossa kuin nuoret pojat.
Toivotaan kuitenkin, että Maxilla on vielä paljon antoisia eläkepäiviä jäljillä!






perjantai 25. lokakuuta 2013

FITDOGin tarjouskampanja voimassa lokakuun loppuun saakka

Kun ostat tuotteita vähintään 15 € arvosta voit lunastaa netistä kupongin, joka oikeuttaa 10€ alennukseen tuotteesta. Kauttamme on saatavana:


energiajuomajauhe 32,60€
 
palautusjuomajauhe 29,50€
 
valmis pullotettu palautusjuoma maksa-aromilla 1 kpl 3,50€, 6 kpl 18€
 
shaker 7€


 
 
Käytä siis tarjous hyväksesi ja osta talvikauden energia- ja palutusjuomat!!!