maanantai 11. toukokuuta 2015

FMBB 2015: sijoitus 9./136

Kisat on takana ja seuraavat edessä.

Ensimmäiseltä finaaliradalta Zorro teki nollan, pari oli viimeinen virallinen lähtijä.
Toisella finaaliradalla Zorro sai kyseenalaisen virheen pituudelta. Kyseenalaisen sen vuoksi että mikään palikka ei kaatunut eikä koira ponnistanut esteestä tms. Edes videolta ei näe mitä on tapahtunut, mutta todennäköisesti koiran tassu on hipaissut estettä? Siitä siis napsahti 5.

Säännöissä lukee näin:




ESTEKOHTAINEN ARVOSTELU JA VIRHEET



Ohimenevästä kosketuksesta ei anneta ratavirhettä.



Pituushypyn kulmakepit helpottavat esteen arvostelua. Virhettä ei anneta,



jos koira tai ohjaaja koskee kulmakeppiin tai kaataa sellaisen,



vaikka siitä aiheutuu esteen osan kaatuminen.







Pituudelta voi saada vain yhden ratavirheen, vaikka useampi kuin yksi osa kaatuu.



Hylkääminen



·ohjaaja tai koira kaataa tai rikkoo esteen siten, ettei estettä voi suorittaa oikein







Kieltäytyminen



·koira ohittaa esteen



·koira kääntyy esteeltä pois joutuen palaamaan takaisin esteelle



·koira hyppää esteen sivuun



·koira hyppää esteen sivulta ja tulee oikein ulos



·koira kävelee esteen yli



·koira pysähtyy esteen eteen







Ratavirhe



·koira astuu esteen osalle tai osien väliin



·yksi tai useampi esteen osa kaatuu suorituksesta

Ja siinähän se lukee, että ohimenevästä kosketuksesta ei anneta ratavirhettä, mutta tuomarille ei oikein voi edes reklamoida asiasta. Näin ollen Kim ja Zorro sijoittuivat sijalle 9. Pari oli paras suomalaiskoirakko. Hieno suoritus parilta silti, vaikka toki tuollainen "virhe" harmittaakin! 

kuva E. Juvakka


Nyt kuitenkin leuka rintaan ja kohti uusia haasteita. Seuraavana on vuorossa WAOn kilpailut Hollannissa.


Ei kommentteja: